maanantai 19. syyskuuta 2016

Kissat pöydällä

Kissojen huoneen laittaminen jatkui tänään. Tein tänään niille pienen tarkkailupaikan ikkunan eteen. Huoneessa ei nimittäin ole ikkunalautoja. Eikä ole kiva jos ei pysty tarkkailla ikkunasta lintuja ja ohikulkijoita. Ainakin toistaiseksi niitä ei kylläkään paljoa kiinnostanut aikaansaannokseni. Rakas kiipeilypuu oli mielenkiintoisempi.


Pii väijyy kiipeilypuussa

Pii opetteli tänään uusia hienoja temppuja. Huomasin samalla, että Piillä on pieni "rakennevika". Sillä on normaalia pienempi leuka. Ylöspäin katsoessaan sillä on aina suu auki... Miten sitten aikuisena? Tasoittuukohan leuan kokoero?

Pii opettelee temppuja.

Elli on päässyt hyppimään korkeillekin pöydille jo ensimmäisestä päivästä lähtien. Ja tämä neitihän on oikein kiipeilijä. Keittiönpöydällä ja tasoilla ollaan heti, kun silmät välttävät. Nyt myös Pii näköjään pääsee pöydille. Mutta mitähän kautta? Voi kun kiva.
Elli ja Pii pöydällä. Mitähän Pii näkee lasin läpi?

"Ei me mitään tiputeta"

Leikkien jälkeen pitää tietysti nukkua pienet päiväunet. Elli oli menossa ensin nukkumaan sohvalle omalle vakiopaikalleen, mutta meni kuin menikin lopulta tekemälleni paikalle päiväunille. Eli kelpaa!

Kissat eivät vain tiedä, että tekele on tehty kierrätysmateriaaleista. Tein tarkkailupaikan jämälaudoista ja ylimääräiseksi jääneistä heinäseipäistä. Puolikuivunutta maaliakin oli valmiiksi kaapissa. Osa ruuveistakin oli jo kertaalleen käytetty. Halvaksi tuli.

Elli sohvalla
Siinä se tekele nyt on.
Eihän se hieno ole, mutta ainakin persoonallisen näköinen. Oli pakko köyttää se reunoista patteriin kiinni kun se kiikkui niin paljon...
Pii ja pieni leuka.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitämme kommenteista :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...