tiistai 11. lokakuuta 2016

Kissanpennut eläinlääkärissä







Eilen koitti pennuille suuri päivä. Ne pääsivät nimittäin käymään eläinlääkärissä ensimmäistä kertaa. Pennut saivat ensimmäiset rokotuksensa sekä niille tehtiin samalla terveystarkastus. Auton kyydissä kumpaakin jännitti vaikka laitoinkin ne tarkoituksella samaan kantokoppaan. Sitä itkun ja kopan repimisen määrää menomatkalla...

Elli ja Pii kopassa odottamassa

Tilanne oli Piille jännittävämpi, kuin Ellille. Onhan Elli jo joutunut olemaan useassa paikassa ja eri tilanteissa. Pii ei kuitenkaan ole ollut kuin sisällä meille tulonsa jälkeen. Mitä nyt oven suusta ollaan yhdessä ulkoilmaa haisteltu. Ja ihmiskontaktejakin sillä on ollut vain muutamia tänä aikana. Otimme siis suosiolla Ellin ensin käsittelyyn.

Elli tutkimuspöydällä

Tarkastuksessa huomattiin, että Ellillä alkaa hampaat vaihtua. Osa heiluu jo. Aavistelimmekin jotain tällaista, sillä Elli on alkanut jyrsimään kovasti kaikkea. Pahvilaatikoita ja matonreunoja. Kissanpennuillahan maitohampaat vaihtuvat pysyviin hampaisiin puolen vuoden ikään mennessä. Elli on aloittanut vähän etuajassa.

Elli yrittää karata

Pii oli kuitenkin rauhallisempi kuin Elli tutkimuspöydällä. Mitä ihmettelen suuresti. Se oli varmaan lamaantunut pelosta. Hampaiden tutkimisen yhteydessä sain vahvistuksen epäilyyni; Piillä on kuin onkin rakennevika. Huomattava yläpurenta. Piin purentaa pitää nyt tarkkailla sen kasvaessa. Että tasoittuuko se vai ei? Yläpurentaisilla kissoilla roikkuu usein kieli ulkona.

Piin hampaiden tarkastus

Piin purennan tarkastus

Kummassakaan kissassa ei onneksi ollut mitään vikaa ja ne saivat terveen paperit. Kotimatka olikin sitten hiljaisempi ja rauhallisempi kuin menomatka. Kissat olivat väsyneen oloisia ja mököttivät kopassaan.

Unipesulla

Kotiin päästyään kissat menivätkin oikopäätä raapimapuun petiin tekemään unipesua. Ja sitten päiväunille.

Onneksi kummallekaan ei tullut rokottamisesta jälkioireita, joista olen lukenut kauhutarinoita. Joidenkin kissat ovat rokotuksen jälkeen olleet syömättömiä, sekä osalla on ollut kuumetta, velttoutta ja jopa muutaman päivän ripulia. Nämä meidän kakarat onneksi (tai no ei) riehuivat ja juoksivat illalla ympäri taloa aivan normaaliin tapaansa. Niiden käytöksestä ei huomannut mitään erikoista. Ruokakin maistui normaalisti. No, kuukauden päästä sitten uusintakäynti.

Unipesu ja päiväunille!

Kiitokset Toholammin eläinlääkäreille kuvausluvasta!


4 kommenttia:

  1. Pennuilla olikin sitten jännä päivä! Ihanuuksia ovat=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat kiittävät kehuista! :) Autonkyyti varsinkin oli jännää.

      Poista
  2. Olipas tapahtumarikas päivä pennuilla :) hienoa, ettei jälkioireita rokotteista tullut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli vaihteeksi :) Noita jälkioireita pelkäsin eniten, kun kuullut niistä kaikenlaisia kauhutarinoita.

      Poista

Kiitämme kommenteista :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...