keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Vastavaloon



Pihalle eksyi kaksi pikkulintua ruokailemaan. Vihdoin muutama parvesta eksynyt löysi apajille, onhan tuossa pihalla ollut niille evästä jo pari viikkoa, eikä linnun lintua ole näkynyt. Lähistöllä on varmasti niille omat tutut ruokapaikat, jossa ne vierailevat mieluummin. Näin ainakin haluaisin ajatella, kun kerran meidän lintulauta ei oikein kelpaa.

Elli tietysti bongasi heti nämä kaksi yksilöä. Se näki nyt ensimmäistä kertaa lintuja läheltä. Pii ei pääse ikkunan alla olevalle tasolle, joten sillä ei ollut hajuakaan, miten kivaa katseltavaa ulkona olisi ollut.



Vastavaloonhan ei kannattaisi kuvata. Ainakaan jos on yhtä osaamaton kameran kanssa, kuin minä. Jostain mielen sopukoilta kuitenkin muistin vinkin, että vastavaloon kuvatessa tilanteen voi ehkä pelastaa käyttämällä salamaa.

Kun sen salaman sitten lopulta sai peliin mukaan, linnut olivat jo poistuneet paikalta ja Elli menettänyt mielenkiinnon. Seuraavaksi pitää olla nopeampi.





4 kommenttia:

  1. Tirpit on aina mielenkiintoisia!Voi Pii mistä jäitkään paitsi=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat! Näkyisi vain vähän enemmän ja useammin :)

      Poista
  2. Linnut taitavat tosiaan ruokailla mieluiten niillä paikoilla, joissa on ollut heti syksystä alkaen ruokaa ja joihin ne ovat oppineet. Ensi vuonna sitten oikea-aikainen tarjoilun aloitus ja paljon erilaisia ruokavaihtoehtoja, niin on enemmän kissoilla katseltavaa. :D

    VastaaPoista

Kiitämme kommenteista :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...