keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Se on takatalvi



Meillä päin iski takatalvi. Täällä ehdittiin jo olla hyvissä kevättunnelmissa. Maa oli lähes kokonaan lumeton ja aivan pian olisi päässyt laittamaan pihaa talven jäljiltä ojennukseen. Kesärenkaidenkin vaihtoa tässä jo suunniteltiin. Luontoäiti päätti kuitenkin, ettei aivan vielä.

Eilen aamulla herätessä maa oli valkoisena ja lisää satoi reippaasti. Ei uskoisi, että eletään huhtikuun puoltaväliä.






Sääennusteiden mukaan lämpötilat laskevat lähes viikon ajaksi. Päivälläkään ei menisi plussalle ja öisin voisi olla jopa kymmenen astetta pakkasta! Tämä lumi siis saattaisi jäädä joksikin aikaa. Höh. Kyllä se kevät saisi jo tulla. Viime vuonna tähän aikaan oli jo kevään ensimmäiset kasvit hyvässä kasvussa.

Aika paksusti satoi.

Vastaanottokomitea tuulikaapin oven lasin läpi kuvattuna.


Kuvaan oli pakko ängetä.

Sen hetken, kun ulkona kuvasin, ehtivät kissatkin tylsistyä ja keksiä omia kivoja leikkejä. Tai ainakin Elli. Se oli taas repinyt sukkia pyykinkuivaustelineeltä olohuoneeseen, keittiöön ja makkariin...

Sukat kerättyäni oli pakko ottaa kuva. Miten hyvin ne sukat olikaan valikoitu! Telineessä oli kuivumassa kuitenkin toistakymmentä sukkaa. Yhdet nyt voisi mennä sattuman piikkiin, mutta Elli oli repinyt nämä kaikki pareineen. Yksittäisiä sukkia ei ollut. Miten voikin olla. Joko Ellillä on erittäin hyvä värisilmä (parisilmä) tai sitten sillä on tosi hyvä tuuri.

Oli miten oli, tässä nyt suunnitellaan, että miten tämän Ellin valikoimistaidon voisi valjastaa lottonumeroiden valikoimiseen. Esimerkiksi numeroiduista paperilapuista voisi tehdä palloja. Elli saa päättää ensi kerralla numerot. Jos voitto kolahtaa, Elli saa niin paljon sukkia, kun vain haluaa.


4 kommenttia:

  1. Kunnon takatalvi siis! Täälläkin saatiin lunta, mutta aika hyvin suli jo eilisellä pois.
    Hih, Ellillä on pettämätön värisilmä, ja ilmeisen hyvä maku=)
    Nyt siis vaan lottoamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli joo, täällä ei ole vielä sulanut pois. Eikä vissiin vähään aikaan sulakaan, kun pakkasta aina vain... Näin on, rikastutaan Ellin valitsemilla numeroilla ;)

      Poista
  2. Takatalvi tuntuu aina sitä pahemmalta, mitä enemmän on ehtinyt maa sulaa ennen lumentuloa. Onneksi täällä Joensuussa ei lisälumi tunnu juuri missään. ;P

    Ihana vastaanottokomitea! Taitaa vain tuo nuoriso-osasto olla odottamassa, ovatko keski-ikäiset nukkumassa vai kenties keittiössä odottamassa ruokaa?

    Aika taitavasti on sukat valittu nyt. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, kun kevät oli jo niin hyvässä vauhdissa ja oli suunnitelmana aloittaa pihahommat :P

      Keski-ikäiset olivat juurikin päiväunilla pesuhuoneen ikkunan edessä olevassa petissä :D Näkyivät tarkkailevan kuitenkin ikkunasta, kun kuvasin takapihalla. Ehkä olisi pitänyt tulla takaovesta sisään, niin olisivat viitsineet tulla vastaan :D

      Oli erittäin taitavasti. Itse jos väreistä/materiaaleista ym. tietämättömänä valkkaisin kuusi sukkaa kahdesta kymmenestä, ne eivät kyllä olisi pareittain. Elli valitsemaan lottonumeroita siis :D

      Poista

Kiitämme kommenteista :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...